Valtakunta kaipaa kuohijaa

Kirkon sisällä oli ummehtunut, tamminen haju, joka tuntui vain voimistuvan lähempänä alttaria. Korkeat ja kapeat ikkunat olivat pölyn ja lian peitossa. Jostain oli päässyt sisään syksyn värjäämiä lehtiä, joita oli siellä täällä käytävillä ja penkkien päällä. Katon rajassa lenteli variksia.

 – On se vaan surkeaa katsoa kun tämmöinen pytinki pikkuhiljaa lahoaa maahan, mutta kun rahaa ei ole, niin rahaa ei ole.

Vanhempi Komisario Nummi ei ollut vieläkään saanut sanottua kuinka ikävänä asiana piti sellaisen rakennuksen kuin Pattinkaan kirkon kohtaloa. Vanha kivijärkäle oli saanut korjaamattajättöpäätöksen pari vuotta sitten, pahimpien pakkasten aikaan, kun lämmitysjärjestelmä oli hajonnut lopullisesti. Putket olivat jäätyneet ja hajonneet, ja kun vielä Pattinkaan ylväs nuoriso oli päättänyt tapauksen jälkeen kivittää kattotasanteen ikkunat, ei kirkkovanhuksella ollut enää muuta sarkaa kuin pikkuhiljaa kuolla pois. Niin kuin olisi saanut nuoremman konstaapeli Atte Heinosen puolesta kuolla koko Pattinkaa. Hän ei tullut toimeen oikein kenenkään kanssa, ja tunsi olevansa oikealla alalla vain passittaessaan rattijuopon putkaan, tai ollessaan lauantai-iltana selvittämässä pahoinpitelyä räyhäävien humalaisten keskellä. Nyt oli kuitenkin siitä harvinaislaatuinen tapaus, että joku oli kuollut. Heinonen ei ollut tiedonannossa kuullut muuta kuin ruumiista kirkossa ja oletti henkilön olevan joku paikkakunnan pultsareista.

Miehet lähestyivät alttaria, jonka edessä olevaa polvistumisaitaa nuohosi valkoiseen haalariin pukeutunut rikospaikkatutkija. Paikalla oli monta ihmistä. Ylikomisario viittoi heidät luokseen, tämä tarkoitti, että kuolleen tila ja ympäristö oli jo kartoitettu.

– Tämä on nyt vähän eri luokan tapaus, kuin mitä luultiin.

 Heinosen ja Nummen yllätykseksi ruumis ei ollutkaan mikään Runtti-Paavo, vaan Risto Uusiniitty, paikallinen K-kauppias. Ylikomisario alkoi puhua.

– Tässä vaiheessa näyttäisi olevan murha. Mahdollista uhria on lyöty kirveellä arviolta seitsemän kertaa, viimeinen isku on osunut suuhun, johon tekoväline on jätetty. Tässä ympärillä ei ole paljon verta, vaikuttaisi siltä, että joku on pyyhkinyt lattiaa ilmeisen suurella pyyhkeellä. Ylikomisario oli oikeassa, joku huusi sakastista, että yksi mustaliinainen stoola puuttui.

Heinonen yritti peitellä innostumistaan. Vaikka hän oli poliisi, eikä tehtäviinsä kuulunut pahuuden päivittely, ei riemukasta hymyilyä olisi katsottu hyvällä kollegoiden parissa. Tästä tulisi vielä ikävää julkisuutta, ja koko pieni paikkakunta kuohuisi. Pelko oli tosiasia. Kaikki tunsivat toisensa, eikä tällaista kuuluisi tapahtua, ei täällä. Tutkinnan tulosten saaminen kestäisi sen pari päivää, ja nyt oli kartoitettava kaikki mahdolliset johtolangat ja kuulusteltava valtava määrä ihmisiä. Heinonen vakavoitti kasvonsa ja tiedusteli ylikomisariolta, mistä hän haluaisi kenttätyön aloitettavan. Ylikomisario keräsi hetken ajatuksiaan ja määräsi sitten keräämään partion ja haravoimaan läpi koko kirkonmaan. Pyhä rakennus sijaitsi suhteellisen ison puiston keskellä, lavean mäen päällä ja piti sisällään myös yhden Pattinkaan hautuumaista.

Heinonen johti tehtävää suurella omistautumisella. Hän oli jakanut alueen sektoreihin jotka tarkastettaisiin läpikotaisin, alkaen korkeiden tammien ja vaahteroiden latvoista. Partion ollessa kirkon itäisellä puolella, sai Heinonen vihdoin odottamansa huudon, jotain oli löytynyt. Juoksuaskelia vältellen hän käveli kiviaidan luokse, joka erotti puiston hautausmaasta. Aidassa oli kuivunutta verta, ja kutsuessaan radiolla tekniikkaa paikalle, hän vilkaisi hautuumaalle. Hänestä noin kymmenellä hautarivillä oli jotain poikkeavaa.

Haudalle, jonka kiven päällä oli rautainen suurehko risti, oli aseteltu verestä läpimärkä, mutta nyt jo kuivunut, valkoinen kaapu. Heinonen oletti tämän olevan se kadonnut stoola, vaikka siitä puuttuikin se musta liina kauluksen ympäriltä. Hautakiven teksti oli raavittu lukukelvottomaksi.

Tutkimukset olivat jatkuneet jo iltaan asti, kun alue alkoi vihdoin olla läpikäyty. Heinonen, Nummi ja ylikomisario kävivät vielä pikaisesti kirkon parkkipaikalla tilanteen läpi

– Sinä voit Atte lähteä nyt asemalle, käy tarkastamassa, että tutkimushuoneessa on tiedot ajan tasalla ja mene sitten juttelemaan entisen kirkkoherran kanssa.

Ylikomisario sanoi Heinoselle, ja nousi Nummen kanssa Maijaan. He katsoivat ohjaamosta kuinka nuori poliisi kaasutti riuskasti virka-autolla pois parkkipaikalta tielle.

– Se on tolle Attelle nyt jännät paikat seuraavat pari viikkoa, kun se tuolla tavalla menee pää kolmantena jalkana joka paikkaan.

– Se on ihan hyvä, että saa vähän haastetta, kun se on ollut viime ajat hiukan turhaantunut tähän hiljaiseloon.

Vanhat poliisit nyökkäsivät toisilleen. Nummi käynnisti auton ja ylikomisario sammutti radiopuhelimensa. Hän otti laitteen irti takistaan, avasi hansikaslokeron ja laittoi sen sinne, siihen taitellun mustan liinan viereen. Molempien katseet kävivät mustalla mytyllä. Nummi vilkaisi ylikomisariota.
– Kyllä vain, joskus sitä vain täytyy vähän edesauttaa työllistymistä.
– Niinpä, ja täytyy muuten muistaa ostaa uusi kirves...